viestejä alakerrasta

kuka jumalauta kaipaa keskustelua
toimintaa!

lapioi roskat pois
juokse se kilometri, mitäs siinä löntystät
ota kiinni se leija
paista jo ne kalapuikot
juoksen tiskit koneeseen
rakkauden sanat sinun suuhusi
hopihopi
niin kuin olisi jo!

harmaan liikkumattoman veden ääressä
äänetön jäätyminen
kalat menevät jo nukkumaan
heinä katkeaa hiljaa kämmeneni sisällä
haluan sinusta sanoja minuun
haluan sanojani sinun sisääsi
tässä

osaisinpa kertoa kuinka
kaikki hetket
ajatuksia sinua kohti
lähettelen
hiljaisuudesta
lumisateen alta
tule!
vaikka keskustelu on turhaa.

ajatuksia selällään

makaan lattialla
leikkaan itseni auki veitsellä
kaulakuopasta
napaan
kokonaan auki
katso nyt!

siinähän minä
ajatuksia niin mustia
ettei kestä
älä sano sanakaan!
suljettua elämää pään sisässä

yöllä huudan nimeäsi
aamulla ompelen huuleni yhteen
enhän se minä ollut
joka unimaailmassa vaelteli niillä teillä
jotka voisi hävittää painamalla control ja x
ne olisivat eivätkä olisi
jos-polut
ehkä-tiet

pääni alla matto
se on siinä ja minä olen matolla ja maailma
se on tässä
elämä on tässä
ajatukset ovat tässä
minä
olenko tässä?

sinun lohdutuksesi
ajatuksesi
lämpösi
turvasi tuttuutesi
voi meitä, rakas!
kuinka haluaisin kaiken olevan niin alussa
että osaisi edelleen lentää
juosta uniisi

nyt
makaan lattialla
matto pääni alla tuoksuu pölyltä
vanhenen

keskellä päivää

keskellä päivää
katson itseäni hissin peilistä
sellainen nuhjaantunut hunsvontti nainen
lattahiuksissa liian isossa toppatakissa
sanat juttuuneena kurkkuun keuhkoihin
tavallinen kahden lapsen äiti
katsoo minua
kuka ihme hän on?

hänhän kävelee korkosaapikkaissaan pitkin sulia katuja
käsilaukku tyylikkään rennosti olkapäällä
kulmakarvat muotoiltuna
kädet ihanan pehmeinä
kynsinauhat huoliteltuina
pysyvän kaunis ilme kasvoilla
koska vaan ottaa valokuva
onnistuminen kantapäissä hän liihottaa

kuka hän on?
joka salaa käy kellarikerroksessa löytämässä itseään
katsomassa muiden peileistä
haistelemassa kainaloitaan
pöyhöttömässä tukkaansa vessan peilin edessä

että vähemmän tällaiselta

kun joskus vähemmän
hiukkasen tällaiselta
ja enemmän kokonaiselta
naiselta

kenen ruumiissa asustan?

vauhtia

käännyn liittymästä
painan jalkani kaasulle
käsi vaihtaa kolmoselta vitoselle
vaihdetangon nahkainen pyöreä pää
kummatkin kädet ratissa
nyt mennään!

pimeydet lasien takana
vilahtelevat ohi kuin elämät
ajatukseni katseeni suoraan eteenpäin
vastaantulevat valot häikäisevät silmäni sokeiksi
renkaat juoksevat puolestani

törmään sinuun
hajoan sirpaleiksi

aikaisin sunnuntaina

on se holtiton herätys
jalat kädet tietää
kello vasta viisi
mieli hautautuu syvälle uniin
lapsi huutaa vierellä herätystään koko maailmalle
hiihaa
hänelle se on aamu

saan itseni kokoon
ajatukset kahvissa ja sohvassa
ollaan tässä hetki, kulta
äiti vähän lepää
pää raskaana ajatuksista
niistä jotka viikkoja painaneet kuvia mieleeni
meistä

kun aurinko alkaa paistaaa
huomaan pakkasen ja lumen
tajuan ettei tarvitse muuta kuin olla tässä
lapselle läsnä
lukea lehti ja juoda kuppi kahvia
tiedän
sunnuntai

aamuista parhain

sanoista rakennan iltani

tämä kirjoittaminen
erottaa minua sinusta
vetää kauemmas pois läheltä
sinusta

kun hengität takanani
en saa sanoja ulos sormistani suustani
sylkäisyinä paperille

olen mahdoton hankala
kiukutteleva määkivä akka
kun en saa kirjoittaa
kun sinä hengittelet siellä takana
huoh aah

pelkään näitä sanoja
jokainen kirjain kerrallaan
joudun juoksemaan sinua karkuun
jo alussa oli niin

älä kysy mitä minä teen
älä sano että kirjoita vaan rauhassa
älä anna minun ymmärtää että on aivan ok
kirjoittaa
luoda maailmoja joissa et ole osallisena

älä sano että ymmärrät kun et
mitenkään voi ollenkaan tietää

kuinka joka ilta sukellan kympistä alas
meren pohjaan
muiden tarinoihin
ajatuksiin
elämän viivoihin kämmenissä

niiden tuhansien miljoonien sanojen kautta
jotka verkkokalvolleni heijastuu
niistä
joita sanotaan kirjoiksi
elämän pituisista maailmoista

hiljaisia aikoja

tuleehan niitä
hiljaisia aikoja kun et tiedä mitä
kuka missä kenen kanssa
et edes halua tietää
ja haluat
palat halusta tietää
heti

kenen kanssa jakaisin tämän hetken
kun välimatka sinuun tuntuu liian pitkältä
sohvalla vierekkäin

ja rakastuneellehan on aivan turha selittää
että joskus rakkaus
se tyytyväinen tavallinen arkirakkaus
kyllästyttää puistatuttaa
siitä ei halua luopua koskaan
kuitenkaan

hiljaisia aikoja elämme, rakkaani
hyvin hiljaisia nyt
kun kello on kohta yksitoista
ja peitot tuntuvat turvallisimmilta kuin iho
kääriydyin niihin kuin sinuun
silloin joskus

haluan

haluan
koko ajan joka paikassa
tässä siellä
käytävällä kadulla kioskin jonossa
haluan haluan haluan
sinua

auringon paistavan poskelleni
kahvilan suuren ikkunan takaa
lämmin kuppi kämmeneeni kiedottu
ruisleipää
joku herkku jonka haluan syödä viimeiseksi
haluan jakaa sen kanssasi

haluan
sinut eteeni junamatkoille
taakseni pankkiautomaatin jonossa
vilahtamaan ruokakaupan tiskin takaa
haluan nähdä sinut
vilaukselta
kokonaan edessäni

jotta tiedän että olen minä
tiedän että olin silloinkin minä
tiedän olevani sittenkin
minä
haluan sinut varmistaan
minut

sinussa minuuden varmistus