anno domini 2002

kaikki muu
ajanhukkaa
sinä, sukkela suteni
karheat kätesi
katuva hymysi

minun
jännittynyt ruumiini
pelko

sylissäsi tämä kaikki

käsiesi liikkeitten alla
tiedän
otat jokaisen heistä
yhtälailla
itsestään selvyytenä
kyselemättä, tottakai!

kuinka osaisinkaan
nyt
ottaa vastaan sellaisen mutkattomuuden
rakkauden
opetithan minulle draaman
huutamisen potkimisen
karjumisen alistamisen puremisen taidon
sinä, susi mieheksi!
yö-näytelmiä miedän välissä

kun pyydät minua kertomaan heistä muista
lantiollani levänneistä
sanoja käsiä merkkejä katseita
kerron minä sinusta
sinulle
mitä muutakaan osaisin!
huomaat huijauksen
ovelaa

sitten hengenhädässä
hengästyneenä
kiirehtien kirjoitan minä sinusta
unohdus kannoilla

sinä avuton huutava mies!

ja itken
hihansuut kaulus kosteina
pitelin sängynjalasta
kaunis puulattia, hiottu
lonkkaani tukien
kyyneleitä
katto erottuu sentään

sinä murheeni mies!

välillä
se tuntuu maailman suurimmalta vääryydelta
ekokatastrofia
kanalan häkkejä
afganistanin sotaa
työttömyyslukujen nousua
suuremmalta
että sinulla on joku jonka kanssa aamiaispöydässä
teetä ja voileipiä
ja minulla vain itku

jookos, ei enää tätä?
välinpitämättömyydelläni rakennan
ilman sinua
ilmaa ja sinua
minua

ja yhdeksän vuoden päästä olen unohtanut.

yhdestä päivästä

tänäänkin päätän
löytää uudelleen
kadotetun

tänään haluan tuntea sen kanssasi
rakas
ja tunnen
halun ja sinut
ihosi ihoni ihomme
yhdessä

sinä, senkin tikapuumies
aina auttamassa minua ylemmäs
nostamassa huumaantuneena ilmaan
juo elämää, rakas, lasistani
juo minua
naura

on aika avata korkki
kilistetään toisillemme rakas
tästäkin me selvittiin!
yhdestä päivästä

Marjaana

en ymmärrä että kukaan voi rakastaa lapsiaan
niin vähän?
vain vähän liian vähän
ettei ymmärrä kämmenen painon lämpöä
pienellä takaraivolla

muotoilen maailmani lämpimästä valosta
rakensin sen näihin huoneisiin
kirja verholta piironki lelukorilta
avaan kohtuni siemenille
jotka kylpevät rakkauden valossa
hiljaisia sädehtiviä enkeleitä
sain ympärilleni

rakensin pesän
suojakseni
tuttu muurini
lasteni lämpö sylissäni
suojaa minua
siltä odottamattomalta
liian nopealta puheelta
ystävässäni
hänen liian punaisessa suussaan surisee
ulkomaailma välkkyy reunoilta
mene pois!

luin
koskaan älä huuda, neuvo ja ohjeista
koskaan älä kiellä
kierrä ja ymmärrä
kannusta, anna tilaa, ota syliin
ole se äiti joka me kaikki haluamme unissamme olla
ja minä olen

mihin te ihmiset tarvitsette aamun aikaisia junia
palavereita
kahvitaukoja
liikelounaita ja jakkupukuja
kun teillä voisi olla rakkaus

pienissä sormissa jotka otan kämmeneni väliin
puhallan kuhmun pois
selitän kuoleman ja voikukan kasvun

niin paljon on minulle annettu
en koskaan tuhlaa sitä päivähoitoon
tarhamatkoihin
väsyneisiin hoitotäteihin
jotka mekaanisesti
tekisivät minun rakkauden työtäni

yöllä huudan kadonnutta
minäkö se jo menin?

Zaida

tulen helposti

tiedän, pitäisi jo mennä
kiire odottaa
annan ajan juosta
edelleni
minulla ei ole
aikaa
kävellä sen tahtiin

keskustelulle
valolle kirkkaudelle sinussa minulla on aina
aikaa
kylliksi

pysähdyn tiellä
annan ilman hengittää minua
sisään ja ulos
olenhan jo nyt
vielä tässä

lapsena pukeuduin haalariin
se otti minut syliinsä
antoi tilaa mutta oli läsnä
nyt kietoudun vihreän malboron tuoksuun
minttua!
iso iloinen takki ja maiharit
harmaa vaarin isän vanha villapaita
armeijan vanha olkalaukku
minun ystäväni
taistelussa maailman kiirettä vastaan

sitten yöllä kirjoitan
vielä muutaman sanan lauseen
muutama hiljainen ajatus
tähän romaanin tyhjälle viimeiselle sivulle
sen tarkoitus
minun tarkoitukseni
täyttää tuo sivu
täyttää minut

aamulla
kukikkaissa lakanoissa tapailen hissuksiin
peikko-miestäni
maistelen salaa
janoa
hänen punaisiin huksiinsa

elämähän sai meidän molemmat!

Veronika

äitini nimesi minusta
minut
tulen punaisen
palavan okran
syvemmän ruskean
kuin iiris
hänen oikeassa silmässään

tolppakorot
nahkaa ja samettia
kaula
kohoaa valkoisena patsaana
huulet
vuotava granaattiomena sinun lanteillasi

sain siis nimen
ja nimi sai minut
mitään muuta sinulla ei minulle ollut, äiti
kaipaatko minua koskaan
tiedätkö nähneesi minut teatterin piemässä valossa
kolmas rivi takaa oikealta

miten noustaan sieltä mitä ei ole
miten astutaan askelmalle
harhaa
miten kasvetaan kohti tähtiä
vieraan miehen röökinsavu silmissä
mitä teit äidilleni, mulkku
mitä teit minulle äidissäni
sille
mitä minusta vielä silloin
oli jäljellä

sitten tuli
minun pylväsmieheni
niin herkkä sisältä
sulaa sokeria
spermaa
rintamaitoa
hän oli
luulin toisin
tietenkin!

hän ei pystynytkään
pelastamaan minua haukoilta
suurilta kidoilta
tummilta kovilta kiiltäviltä pinnoilta
joille levitin itseni
uudestaan
uudestaan!

petturuudesta maksavat nöyrimmätkin
tunne se, sokeri-mies

Nina

olen Nina yhdellä iillä
aamuisin juoksen korot perässä hyvin tärkeisiin töihin kokouksiin palaveriin
matkustelen tottakai!
varon katkaisemasta kynsiäni junan oven avausnappulaa painaessani
syötän kissani
juon teeni, vihreän sillä kahvi pilaa hampaani ihoni täydellisen
valitsen käsilaukun tiistaille
hillityn ja tyylikkään

muistan harjata hampaani joka ilta aamu
lounaan jälkeen työpaikan vessassa
valkoisena ne kiiltävät hymyillessäni häijysti vastustajilleni
olen tässä
täydessä panssarissa
miehet varokaa, olen teille enemmän kuin pystytte ymmärtämään
poltatte näppinne, kurjat koirat
silmät muualle kapiset rakit!

olen jumalatar
kauneus
seksikkyys
äly salamannopea ajatustenvaihto
guccin käsilaukkuun piilotettuna

haluan miehen
täydellisen jumalaisen
silmälasipäisen miehen
audimiehen salkkumiehen rennon tyylikkään pukumiehen
haluan kauppakorkeamiehen
joka ymmärtää avata shampanjapullon tyylikkäästi poksauttaen
jonka kravatin korjaan punaiset kynnet loistaen

jakkupuvustani en luovu
en laukustani
korkeista koroista
joka kolmiviikkoiskampanjaastani

minä olen auliisti
vuolaasti
ylitsepursuavan tyylikkäästi
teitä varten

Emmi

lataan kahvinkeittimen
huuhtaisen eilisen kupin
kylmää vettä likaiseen lavuaariin
haen lehden ovelta
lehti ja kuppi
kuppi ja lehti
tämäkin hetki
minun yhtä itseoikeutetusti kuin eilisen
ensi viikon hetket

lapsialennus
perhekoko
muksuparkki
kolmen hengen sohva
lapset veloituksetta
koko perhe yhdessä vain 200 euroa

juon nuo sanat
kahvi maistuu eiliseltä
muiden sanoilta syytöksiltä
vihjeiltä
piilotettuna syntymäpäiväkorttien onnitteluteksteihin
vanhemmilta maatuneelta
päivältä jolloin olisi jo pitänyt perustaa perhe

täällä ei suvaita naisia vailla kohtua
on tässäkin kaupungissa vaikeaa löytää joku jota rakastaa
ilman tarvetta lisääntyä

imetysliivejä
perhe-lehtiä
räkätahroja kauluksissa
Kiitos Ei

täällä ei haluta minua
saittepas minua kuitenkin!

käytän meikkaamiseen kaksi tuntia aamulla
huvikseni
ajelen ratikalla kaupungin laidalle
kahville ja takaisin omaan vain-minun-kotiini
olen tylsä huvikseni
pidän unipäivän
nukutan itseni iltaan asti
kääriydyn peittoon
annan itkun tulla ruudusta silmistä ulos

ja koko ajan minulla on kiire
oma kiire tosin
itse luotu ihana kiire
jolloin tiedän olevani minä
punaisten talvisaappaideni korot iskevät maahan
kop-kops, täältä tullaaan!

hei, koittakaa jo ymmärtää
inhoan lapsia
teidän kaikkien
sinunkin sinisirppuistasi, ystäväiseni

vaikka jähmettynyt hymy huulillani kehun ja silitän
kyselen ja voivottelen

iltaisin avaan huolellisesti pedatun sänkyni
katselen hiljaisuutta
olen minä
vielä tänäänkin