Zaida

tulen helposti

tiedän, pitäisi jo mennä
kiire odottaa
annan ajan juosta
edelleni
minulla ei ole
aikaa
kävellä sen tahtiin

keskustelulle
valolle kirkkaudelle sinussa minulla on aina
aikaa
kylliksi

pysähdyn tiellä
annan ilman hengittää minua
sisään ja ulos
olenhan jo nyt
vielä tässä

lapsena pukeuduin haalariin
se otti minut syliinsä
antoi tilaa mutta oli läsnä
nyt kietoudun vihreän malboron tuoksuun
minttua!
iso iloinen takki ja maiharit
harmaa vaarin isän vanha villapaita
armeijan vanha olkalaukku
minun ystäväni
taistelussa maailman kiirettä vastaan

sitten yöllä kirjoitan
vielä muutaman sanan lauseen
muutama hiljainen ajatus
tähän romaanin tyhjälle viimeiselle sivulle
sen tarkoitus
minun tarkoitukseni
täyttää tuo sivu
täyttää minut

aamulla
kukikkaissa lakanoissa tapailen hissuksiin
peikko-miestäni
maistelen salaa
janoa
hänen punaisiin huksiinsa

elämähän sai meidän molemmat!