Marjaana

en ymmärrä että kukaan voi rakastaa lapsiaan
niin vähän?
vain vähän liian vähän
ettei ymmärrä kämmenen painon lämpöä
pienellä takaraivolla

muotoilen maailmani lämpimästä valosta
rakensin sen näihin huoneisiin
kirja verholta piironki lelukorilta
avaan kohtuni siemenille
jotka kylpevät rakkauden valossa
hiljaisia sädehtiviä enkeleitä
sain ympärilleni

rakensin pesän
suojakseni
tuttu muurini
lasteni lämpö sylissäni
suojaa minua
siltä odottamattomalta
liian nopealta puheelta
ystävässäni
hänen liian punaisessa suussaan surisee
ulkomaailma välkkyy reunoilta
mene pois!

luin
koskaan älä huuda, neuvo ja ohjeista
koskaan älä kiellä
kierrä ja ymmärrä
kannusta, anna tilaa, ota syliin
ole se äiti joka me kaikki haluamme unissamme olla
ja minä olen

mihin te ihmiset tarvitsette aamun aikaisia junia
palavereita
kahvitaukoja
liikelounaita ja jakkupukuja
kun teillä voisi olla rakkaus

pienissä sormissa jotka otan kämmeneni väliin
puhallan kuhmun pois
selitän kuoleman ja voikukan kasvun

niin paljon on minulle annettu
en koskaan tuhlaa sitä päivähoitoon
tarhamatkoihin
väsyneisiin hoitotäteihin
jotka mekaanisesti
tekisivät minun rakkauden työtäni

yöllä huudan kadonnutta
minäkö se jo menin?